Wilma – Henkilöliikenne

Julkaistu:

25.03.2024

Henkilöliikennesuunnittelijana työskentelevä Wilma tiesi jo lapsena haluavansa vaikuttaa yhteisiin asioihin. Haave yhteiskunnallisesti merkityksellisestä työstä toteutui Tuomessa.

Lapsena Wilman haaveammattina ei ollut muiden ikätovereiden tavoin poliisi, lähikauppias tai eläinlääkäri – virastohuumoriin keskittyvää Radioteatterin Knalli ja sateenvarjo -kuunnelmaa pienestä pitäen rakastaneen Wilman kiinnostus kuntapuolen tehtäviin syttyi jo varsin varhaisessa iässä. Äitinsä mukana lautakunnan kokouksissa iltoja istuneena Wilma pääsi näkemään hyvin läheltä, miten päätöksenteko konkreettisesti toimi ja miten monin eri tavoin pöydällä olleet asiat vaikuttivat kuntalaisten arkeen.

Jo lapsena olin kiinnostunut siitä, miten kunnan asiat konkreettisesti järjestettiin: miten tiet ja koulut rakentuivat ja miten esimerkiksi maaseutuyrittäjien lomitusjärjestelmä toimi. Yhteiskunnallinen tulokulma asioihin taisi syntyä jo tuolloin – eikä ole sen koomin muuttunut.

Vaikka päätöksenteon prosessit ja niihin vaikuttavat tekijät kiinnostivat, eivät opinnot kuitenkaan ohjautuneet hallintopuolelle, vaan teini-iässä syttyneet yhteiskunnalliset kysymykset veivät Wilman sosiologian ja sukupuolentutkimuksen opintojen pariin. Halu vaikuttaa ja luoda tasavertaisia mahdollisuuksia ohjasivat opintojen lisäksi vahvasti myös kesätyö- ja harjoittelupaikkojen valintaa: polku vei jo opintojen aikana eritysryhmien palveluiden suunnittelun sekä kehittämisen pariin. Opintojen jälkeen monipuolista kokemusta karttui järjestöpuolella hanketöissä ja viimeiset viisi vuotta ennen Tuomeen siirtymistä vierähtivät verkkosuunnittelun parissa. Vuodet palveluiden tilaaja- ja edunvalvontapuolella ovat olleet omiaan tuomaan käyttäjälähtöistä näkemystä Wilman nykyiseen työhön palveluntuottajan tehtävissä Tuomella.

Henkilöliikennesuunnittelijan paikka aukesi Tuomessa sopivalla hetkellä juuri kun edessä oli uuden työn etsiminen. Tarjolle avautunut vakituinen työpaikka tarjosi hanketöiden ketjuttamalle urapolulle kaivattua vakautta, joka näkyi työsopimuksen keston lisäksi työn sisältökuvauksessa. Käyttäjäpuolella toiminutta Wilmaa roolissa kiinnosti erityisesti palvelun laadun pitkäjänteinen kehittäminen; miten tuottaa tuhansien ihmisten arkeen vaikuttavaa palvelua laatu ja luotettavuus edellä.

Tuomi oli Wilmalle entuudestaan luottamustoimen kautta tuttu. Hallituspositiossa toimittuaan hän oli saanut käsityksen, että Tuomi oli työnantajana reilu ja organisaatio ilmapiiriltään terve. Suhde työnantajaan on tärkeä olla kunnossa – omien sanojensa mukaan Wilma ei kauaa jaksaisi tilannetta, jossa työaamujen pohjavireenä olisi krooninen ärtymys. Vastaanotto vastasikin odotuksia ja tuore tulokas koki olonsa tervetulleeksi heti ensihetkistä lähtien:

Oli mukavaa, että samantyyppisissä tehtävissä aloitti muitakin joiden kanssa tutustua ja orientoitua tulevaan. Esihenkilön kanssa varattiin juttutuokioita ilman valmiiksi annettua agendaa, jolloin avoimelle keskustelulle oli aidosti tilaa. Se myös sitoi hyvin osaksi omaa tiimiä; vapaamuotoiset tapaamiset mahdollistivat tutustumisen ihmisinä, ei vain kollegoina. Voin rehellisesti sanoa, että Tuomessa saamani perehdytys on ollut työurani paras.

Henkilöliikennesuunnittelijana Wilman työpöydällä suurimpana kokonaisuutena tähän mennessä on ollut kuljettajakoulutuskokonaisuuden rakentaminen sekä Pirkanmaan hyvinvointialueen kuljetusten haltuunottoon osallistuminen. Kuljettajakoulutuksen tarkoituksena on luoda yhtenäiset ohjeet ja toimintatavat kaikille Tuomen henkilökuljetuksia ajaville yhteistyökumppaneille ja luoda tätä kautta yhteistä toimintakulttuuria. On osattava kuunnella tarkalla korvalla niin palveluiden käyttäjiä kuin niiden tuottajia, Tuomen toimiessa monilta osin näiden ryhmien liitoskohtana. Työ sopiikin Wilman mukaan ihmiselle, jolla on palo parantaa palveluita sekä aito halu sitoutua siihen, että kaiken kehittämisen keskellä myös perustoiminta pyörii mahdollisimman sujuvasti. Työ vaatii luovaa ongelmanratkaisua, neuvottelukykyä sekä pitkäjänteisyyttä. Se on aika ajoin myös hidasta salapoliisityötä, kokonaisuuden hahmottuessa usein vasta matkan varrella.

Monet uudistukset ohjaavat luovaan ajatteluun ja vaativat jatkuvaa uudistumiskykyä, joiden Wilma kokee olevan sisäänrakennettuna Tuomen kulttuuriin. Muutosten onnistunut läpivienti vaatii jatkuvaa vuorovaikutusta niin oman organisaation sisällä kuin sen ulkopuolella. Viestintä onkin olennainen osa niin Wilman kuin muiden henkilökuljetusten ammattilaisten työtä; jotta kaikki pysyvät kartalla ja valtavat tietomäärät saadaan kiteytettyä ymmärrettävään muotoon, tarvitaan viestinnän päälle ymmärtäviä (ja rakentavia) joukkuepelaajia. Tuomen kehittämismyönteinen ja avoin ilmapiiri on tehnyt vaikutuksen Wilmaan, joka nostaa esiin myös kulttuurin taustalla vaikuttavat arvot:

Tuomessa arvot otetaan tosissaan. Meillä on kehittämismyönteinen tekemisen meininki, mikä näyttäytyy tavassa jolla ihmiset kertovat näkemyksensä ja tuntemuksensa avoimesti myös silloin, kun esimerkiksi mokataan. Tekemisen taustalla on tietynlainen rento rohkeus, mutta yhtä vahvana vaikuttava vastuunkanto: tunnistamme työmme vaikutukset.

Kunnanviraston suojissa virinnyt palo vaikuttaa omalla toiminnallaan yhdenvertaisuuden edistämiseen ja toimivan arjen mahdollistamiseen toteutuu monilta osin henkilöliikennesuunnittelijan arjessa, kun työpöydällä on tuhansien ihmisten arkeen vaikuttavien palveluiden kehittäminen. Wilmaa ajaa työelämässä eteenpäin kysymykset siitä, mihin toiminnalla pyritään ja millaisia vaikutuksia sillä aidosti on. Kun yhteiskunnallisesti merkittävä rooli on sisäänrakennettu työhön, ei aamuisin tarvitse kysyä itseltään miksi nousta.

Wilman työelämän ohjenuorat

  • Suhtaudu uteliaisuudella ja ennakkoluulottomuudella kaikkeen uuteen, vaikka se olisi entuudestaan tuntematonta.
  • Jostain on aloitettava ja jossain joku aina tietää. Lähesty ja uskalla rohkeasti kysyä – ihmisillä on usein luontainen halu auttaa. Parhaan työyhteisön tunnistaa siitä, että apua tarjotaan jo ennen kuin sitä ehtii edes pyytää.
  • Älä tingi arvoista: etsi itsellesi paikka ja työyhteisö, jonka arvopohja on linjassa omien arvojesi kanssa. Työn merkityksellisyys kantaa myös tiukimpien tilanteiden yli.