Tuomi Logistiikalle uusi liiketoiminta-alue
Tuomi Logistiikalle perustetaan 1.8.2023 lähtien uusi Kuljetuspalvelujen liiketoiminta-alue.
Logistiikkapalvelujemme liiketoiminta on kehittynyt viime vuosien aikana nopeasti niin maantieteellisen laajuuden, toimitusmäärien, henkilöstön kuin liikevaihdonkin osalta. Pirkanmaan ja Oma Hämeen hyvinvointialueiden käynnistymisten myötä logistiikkapalvelujen liiketoiminta-alueen palveluille on tunnistettu merkittävää lisäkysyntää, erityisesti kuljetuspalveluiden osalta. Tämän vuoksi logistiikkapalvelut on päätetty jakaa kahteen eri liiketoiminta-alueeseen: kuljetuspalveluihin ja materiaalipalveluihin.
Uudelle kuljetuspalvelujen liiketoiminta-alueelle rekrytoidaan oma kuljetuspalvelujohtaja, josta tulee myös Tuomen johtoryhmän jäsen. Nykyisen logistiikkajohtajan Antti Sinervon tehtävänimike muuttuu palvelujohtajaksi, ja hänen vastuualueenaan tulee olemaan jatkossa materiaalipalvelujen liiketoiminta-alue.
Tuomen logistiikkapalvelujen kokonaisuudessa työskentelee tällä hetkellä jo lähes 250 tuomilaista, joista noin 100 kuljetuspalveluissa ja 150 materiaalipalveluissa.
Tuomen toimitusjohtaja Vesa Haapamäki kommentoi uuden liiketoiminta-alueen perustamiseen johtaneita syitä näin: ”Tuomen kuljetuspalvelut ovat yksi nopeimmin kasvavista ja palveluiltaan kehittyvistä toiminnoistamme, jonka vuoksi oli luonnollista tehdä siitä oma liiketoiminta-alueensa”.
Lisätietoja:
Vesa Haapamäki
Toimitusjohtaja
Tuomi Logistiikka Oy
p. 041 730 0406
vesa.haapamaki@tuomilogistiikka.fi