Miljoona rikki yhdistelysäästöissä
Uutiset |
Julkaistu:
20.12.2024
Tuomen Kuljetustenohjauskeskuksen (Kuohken) toiminnan periaatteena on yhdistää samanaikaisesti samaan suuntaan kulkevien asiakkaiden matkat. Tehokkaan ja toimivan yhdistelyn avulla kuljetus saadaan järjestettyä kestävämmällä tavalla mahdollisimman monelle. Tänä vuonna Tuomen henkilöliikenteessä saavutettiin yksilökuljetusten yhdistelyissä miljoonan euron laskennallinen säästö jo marraskuun jälkeen.
Saavutettu virstanpylväs on tulos pitkään ja aktiivisesti jatkuneesta työstä toimivien yhdistelyratkaisuiden parissa. Henkilöliikenteen henkilöstön sitoutuminen ja työpanos ovat olleet tässä avainasemassa. Yksilökuljetuksissa saavutettu laskennallinen yhdistelysäästö oli 16.12.2024 mennessä 1 102 456 euroa!
Haluamme olla toteuttamassa kestävämpiä tapoja järjestää henkilökuljetuksia. Yhdistely on yksi askel lähemmäs tätä tavoitetta. Ajetuissa kilometreissä laskennallista säästöä yhdistelyn avulla kertyi peräti 433 188 kilometrin verran. Se vastaa kilometreissä matkaa maapallon ympäri yli kymmenen kertaa.
Vaikka vastuullisuudessa ei voi koskaan tulla valmiiksi, on tärkeää ajoittain juhlistaa saavutettuja virstanpylväitä. Tästä on hyvä jatkaa ensi vuoteen.