Eemeli – Valikoimanhallinta

Julkaistu:

19.04.2024

Eemelin ammatillinen kasvutarina on hyvä esimerkki siitä, miten organisaation sisäistä urapolkuaan voi rakentaa omalla aktiivisuudellaan – kunhan kasvulle luodaan otolliset olosuhteet.

Logistiikka-asiantuntijana toimivan Eemelin matka Tuomessa alkoi jo oikeastaan ennen kuin Tuomea oli edes olemassa. Vuonna 2008 silloisessa Pshp:n materiaalipalveluiden kuljetusyksikössä työnsä postinlajittelussa aloittaneen tuomilaisen polku logistiikan moniosaajaksi on ollut kerroksia ja kehitystä täynnä. Vuosien varrella kertynyt tehtävärepertuaari on kunnioitettava: nykyistä asiantuntijatehtävää ovat edeltäneet monipuoliset työt eri puolilla Tuomen liiketoimintoja, aina varastotehtävistä sisäiseen kuljetukseen.

Vuonna 2008 vasta armeijan käynyt nuorukainen etsi omaa juttuaan. Omalta tuntuvaa alaa ei opiskeluiden kautta tuntunut yrityksistä huolimatta löytyvän. Päivät täyttyivät pohdinnan lisäksi palkkatöistä; siinä missä suunta opintojen suhteen ehkä olikin hakusessa, tarjoili lähipiirin avulla löydetty työ logistiikan parissa tasaisesti uudenlaisia mahdollisuuksia: lajittelukeskuksen töistä siirtymä sisäisten kuljetusten ja varaston tehtäviin kävi kivuttomasti talon sisällä, ja alun perin väliaikaiseksi tarkoitetusta työstä alkoi muovautua tiiviimpi osa omaa elämää. Hyvä tekijä oli vuosien kuluessa tunnistettu, ja kuin huomaamatta Eemelin paikka logistiikan maailmassa alkoi vakiintua – myös kirjaimellisesti. Lyhyemmät tuurailupätkät vaihtuivat vakityöhön, työtehtävät organisaation sisällä vaihtuivat asteittain vaativampiin.

Vaikka ensimmäiset opintopolut eivät olleet johtaneet loppututkintoihin, jokin koulunpenkissä tuntui edelleen vetävän puoleensa. Opiskelu tuntui luontaiselta tavalta lisätä omaa osaamista käytännön tekemisen ohella, ja kun mahdollisuus suorittaa varastoalan ammattitutkinto työn ohessa avautui, Eemeli tarttui haasteeseen. Opintopolku poiki sekin uuden, syvemmän suunnan: kun ammattitutkinto oli pari vuotta myöhemmin taputeltu, halusi alasta kiinnostunut tuomilainen jatkaa osaamisensa syventämistä. Seuraava askel olikin Jyväskylän ammattikorkeakoulun logistiikan insinööritutkinto, jonka Eemeli toteutti monimuotototeutuksena töidensä ohella Tuomessa.

Palatessani parin kuukauden opintovapaalta sain tarjouksen talon sisältä tuoreinta koulutustani vastaavista tehtävistä. Tuomen valikoimatiimistä oli juuri auennut logistiikka-asiantuntijan tehtävä, joka osoittautui haastattelussa kiinnostavaksi. Valmistumisen kynnyksellä oli luontaista ottaa seuraava askel, joka tarjosi jälleen uuden nipun ammatillista haastetta.

Tuomessa sisäistä liikkuvuutta tuetaan monin tavoin: jokaisella on mahdollisuus saada urasparrausta, kouluttautumista tuetaan ja oman osaamisen esilletuomiseksi on luotu sisäisiä kanavia talosta löytyvien taitojen tunnistamiseksi. Talon sisällä kertynyt osaaminen halutaan hyödyntää mahdollisimman laaja-alaisesti ja hyvistä tekijöistä halutaan pitää kiinni.

Vaikka Eemeli onkin kirjaesimerkki omalla aktiivisuudella työtehtäviinsä vaikuttaneesta tekijästä, ei pelkkä urapolkujen raivaaminen ole hänen mukaansa syy pitkälle uralle saman työnantajan katon alla. Työnantajan tärkeimmiksi piirteiksi hän nostaa luotettavuuden sekä joustavuuden, ja nostaa esiin Tuomessa tehtävän työn merkityksellisyyden.

Pyöritämme Tuomessa yhteiskunnallisesti merkittäviä toimintoja. Laaja erikoissairaanhoito ei pyöri ilman tarvikkeistoamme, eivätkä toimenpiteet tapahdu ilman järjestämäämme logistiikkaa. Syitä herätä työaamuihin ei useimmiten tarvitsekaan sen kummemmin itselleen perustella – työllämme on välillinen vaikutus ihmisten hyvään hoitoon ja elossa pitämiseen.

Mitä logistiikka-asiantuntijan työ sitten sisältää? Eemelin työpöytä täyttyy niin Pirkanmaan alueen sote-palveluiden tuotevalikoiman kuin -varastotasojen ylläpitämisestä ja hallinnasta. Varastonhallinta on kokonaisuuden kannalta kirjaimellisesti elintärkeää: terveydenhuollon tuotteiden varastomäärät ovat kriittisen tutkailun kohde, sillä tuotteiden saatavuus on tiiviisti yhteydessä ihmisten hoidon laatuun sekä sen takaamiseen. Hektinen sairaalaympäristö vaatii pyöriäkseen valtavat logistiikkaketjut, joiden sujuva toimiminen vaatii jatkuvaa vuorovaikutusta ja kollektiivista ongelmanratkaisua niin tuomilaisten kesken kuin asiakkaankin suuntaan. Tuomen eri toimintojen leikkauspisteessä työskenteleviltä logistiikka-asiantuntijoilta vaaditaankin logististen prosessien ymmärrystä sekä varastonhallinnan termistöjen tuntemusta.

Ajoittain paineisessakin työskentely-ympäristössä pärjää Eemelin mukaan pitkälle rauhallisuudella ja rautahermoisuudella. Tärkeiksi ominaisuuksiksi hän nostaa stressinsietokyvyn, kaaoksen hallinnan sekä priorisointikyvyn. Kun viestiä tulee joka suunnalta, on viestitulvan keskellä kyettävä keskittymään olennaiseen.

Tärkeää on, että oma tiimi on luotettava ja pelaa hyvin yhteen. Vaikka vauhti on välillä kova, ei kyse ole yksittäisten taikatemppujen tekemisestä, vaan jatkuvasta kehittämisestä sekä suunnittelusta yhdessä kollegoiden ja asiakkaan kanssa. Meillä pystyy aina luottamaan siihen, että apua saa.

Vastuun ja vapauden tasapaino onkin yksi työn parhaita puolia. Tässä työssä sanonta ’’kaikki vaikuttaa kaikkeen’’ todella pitää paikkansa: globaaleihin tarvike- ja logistiikkavirtoihin vaikuttaa moni itsestä riippumaton tekijä, kuten maailman geopoliittinen tilanne tai vielä varsin tuoreessa muistissa oleva pandemia. Parasta onkin työn vaihtelevuus – jokainen työpäivä logistiikka-asiantuntijan arjessa on erilainen, Eemeli summaa. Yhdessä muiden tuomilaisten kanssa on mielekästä selättää vastaantulevat haasteet, mutta mukavaa on eritoten silloin kun kaikki sujuu ongelmitta – silloin tietää tehneensä työnsä hyvin.

Eemelin työelämän ohjenuorat:

  • Urapolku voi muodostua todella erilaiseksi kuin alkuun saattaa ehkä vaikuttaa. Pidä katse ja suunta avoinna.
  • Polku on harvemmin lukkoon lyöty – mahdollisuuksia on. Vain murto-osa meistä tietää alusta pitäen tarkalleen, mitä työelämältä haluamme. Uskalla kokeilla eri juttuja.
  • Tee rohkeasti asioita, jotka ovat mieleisiä – se näkyy tekemisessä.