Anne – Hoitotarvikkeet

Julkaistu:

19.04.2024

Röntgenhoitajana työskennellyt Anne Peltovirta sai kipinän hoitotarvikeasiantuntijan työhön toimittuaan vuosia yhteistyössä tuomilaisten kanssa. Tekemisen ilo ja tuomilaisten hyvä työote tekivät vaikutuksen – lopulta ammatillisesta haaveesta tuli totta.

Ihmisten kanssa toimiminen on ollut oleellinen osa Anne Peltovirran työarkea uran alkuajoista lähtien. Ennen Tuomea Anne ehti työskennellä sairaalaympäristössä 30 vuotta, jossa vastuuroolissa tiimivastaavana vuosituhannen vaihteesta lähtien. Varsinaisen hoitotyön ohella hän on päässyt vuosien aikana tekemään monialaista yhteistyötä eri tahojen kanssa. Viimeisimpiä projekteja ennen Tuomeen siirtymistä oli toimia osana Taysin uudistamisohjelmaa. Uudistamisohjelmassa Anne oli mukana uuteen rakennukseen siirtyvän uuden yksikön kehitysvaiheissa toiminnan suunnittelusta tilojen varusteluun ja toiminnan käynnistämiseen asti.

Uransa aikana Anne on tehnyt paljon yhteistyötä Tuomen hankintapalveluiden kanssa; päivittäisen tarviketilaamisen ja hankintaesitysten tekemisen lisäksi hän on toiminut asiantuntijajäsenenä hoitotarvike- ja angiolaitehankintojen valmistelutyössä. Työryhmissä toimineiden Tuomen hoitotarvikeasiantuntijoiden rooli vaikutti monipuolisuudessaan mielenkiintoiselta ja kuin huomaamatta kiinnostus roolia kohtaan alkoikin muotoutua konkreettiseksi ammatilliseksi haaveeksi. Halu monipuolistaa ja syventää omaa osaamista on ollut aina Annen uraa tahdittava teema ja hoitotarvikeasiantuntijan rooli tuntui vastaavan tähän tarpeeseen.

Tuomilaisista huokunut palvelualttius ja tietty tekemisen ilo tekivät vuosien aikana vahvan vaikutuksen. Ihmisillä vaikutti olevan aidosti hyvä olla ja tehdä töitä yhdessä. Tämän olen saanut kokea nyt omakohtaisesti itsekin, reilun vuoden Tuomessa oltuani. Itseasiassa tunne on vain vahvistunut tultuani taloon.

Siinä missä hoitotarvikeasiasiantuntija toimii asiantuntijana hankintojen työryhmissä, kuuluu tehtävänkuvaan paljon muutakin. Olennaisena osana työtä on hoitotarvikkeisiin liittyvän sisällön tuottaminen tilausvalikoiman tueksi, korvaavien tuotteiden selvitystyö sekä tarvikkeiston hallinta yhdessä asiakkaiden ja toimittajien kanssa. Hoitotarvikeasiantuntijan tehtäviin kuuluu myös kilpailutusten yhteydessä järjestettävien koekäyttöjen organisointi, jotta paras mahdollinen tuote asiakkaan arjen tueksi löydetään.

Hoitotarvikeasiantuntijana tiivis yhteydenpito niin oman organisaation sisällä kuin sen ulkopuolella on olennainen osa työnkuvaa. Anne tekee päivittäin töitä vaihtelevasti Tuomen hankintavastaavan, logistiikka-asiantuntijoiden, ostajien, varaston sekä asiakaspalvelun kanssa, hankintapalveluiden muita asiantuntijoita unohtamatta. Tämän lisäksi selvitystyötä tehdään tiiviissä yhteistyössä terveydenhuollon asiakkaiden sekä toimittajakentän kanssa; viestintävälineen päässä voi olla kuka tahansa osastonhoitajasta toimitusjohtajaan, toimialuejohtajasta vastuulääkäriin – asiaan liittyvästä vastuualueesta riippuen.

Uudessa roolissa yhdistyi tuttu ja tuntematon

Uudessa roolissa tuttuus ja uudet haasteet yhdistyivät uudenlaisella tavalla. Siinä missä Annen työtehtävät muuttuivat, sidosryhmät pysyivät monilta osin samoina. Tuttujen tekijöiden kanssa siirtymä pöydän toiselle puolelle on käynyt varsin saumattomasti, toimintatapojen ollessa jo ennestään tuttuja. Muutos ei kuitenkaan käynyt yhdessä yössä:

Myönnän, että muutos jännitti – olinhan ollut saman työnantajan listoilla viimeiset kolmekymmentä vuotta. Mielessä risteili kysymyksiä siitä, miten sopeutuisin, miten asiat loksahtaisivat paikoilleen ja millainen vastaanotto olisi. Jo ensimmäiset päivät Tuomessa todistivat pelkoni turhiksi. Työyhteisöön oli helppo sukeltaa, kun ihmiset ympäri taloa tulivat tervehtimään ja toivottivat tervetulleeksi porukkaan.

Hyvin rakennetun perehdytysprosessin kautta talon tapoihin oli helppoa päästä kiinni yhdessä muiden tuoreiden tuomilaisten kanssa. Uuden roolin haltuunottoa taas tuki Annen oma ammatillinen tausta; aikaisemman työhistoriansa turvin siirtymä hoitotyöstä asiantuntijatyöhön kävi varsin nopeasti ja kivuttomasti. Vuosien varrella kertynyt tietotaito ja tutuksi tulleet toimintatavat loivat vankan pohjan, jolle rakentaa uutta osaamista.

Asiantuntijatyötä hyvässä porukassa

Tuomi tuntui luontevalta valinnalta, sillä yksittäisen asiantuntijaroolin sijaan Tuomen hoitotarvikkeista vastaa kokonainen asiantuntijatiimi. Ryhmällä on käytännön kokemusta hoitotyöstä, jolloin työnjakoa on mahdollista tehdä jokaisen oman erityisosaamisen perusteella. Kun tuotteet ja niiden käyttö ovat tuttuja, on mahdollista kiinnittää huomiota eri tavalla kuin tilanteessa, jossa tuoteryhmä olisi aivan tuntematon. Tämä tuo lisäarvoa myös asiakkaalle, kun jo hankinnan suunnitteluvaiheessa osaa esittää kyseisen tuoteryhmän käyttäjien kannalta olennaiset kysymykset.

Parasta hoitotarvikeasiantuntijan työssä on Annen mukaan työnkuvan monipuolisuus ja haasteellisuus – kehittyä voi jatkuvasti, eikä koskaan ole valmis. Suuressa hankintaketjussa jokaisen asiantuntemuksella on olennainen rooli hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi, ja vaikka töitä tehdään pääosin etänä, ryhmä on tiivis ja toimiva. Mielekkään työnkuvan ja tiimin lisäksi Anne nostaa olennaiseen osaan kaiken taustalla vaikuttavat Tuomen arvot. (tähän upotettu linkki joko arvoihin tai arvovideoon) Tuomessa arvoista puhutaan aktiivisesti ja työarjessa myös eletään niiden mukaisesti. Ketään ei jätetä kysymyksineen tai huolineen yksin. Tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassakaan, vaan asiantuntijuutta ja osaamista jaetaan joka päivä.

Moni Tuomeen tullut sanoo, että tuntuu kuin olisi kotiinsa tullut ja juuri siltä minustakin tuntuu. Tässä porukassa koen, ettei minulla ole tarvetta erilliselle työminälle. Saan olla oma itseni.

Annen työelämän ohjenuorat:

  • Ole valmis auttamaan ja arvosta saamaasi apua. On koko porukan etu, kun kaikilla on jaettu halu saada hommat toimimaan.
  • Vastaukset tulevat harvoin valmiina tarjoiltuina. Monessa roolissa pärjää, kun omaa ongelmanratkaisutaitoja ja on valmis etsimään tietoa silloinkin, kun sitä ei tuoda tarjottimella.
  • Mieti omat arvosi ja peilaa niitä myös organisaatiosi arvoihin. Kun arvot ovat linjassa, on helppoa tehdä töitä selkä suorassa ja muita kunnioittaen.